maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Söpöstely kassi ja tuunausta

Tällainen söpöstely kassi (koko n. 10x10 cm) valmistui ystäväni pikkurinsessalle. Kassi on virkattu Novitan Tennessee- ja Tango Fani -langasta, (hihnat neulottua i-cordia). Vuori on kaapin kätköistä löytynyttä leppäkerttukangasta. Nappi vielä puuttuu, ajattelin jotakin kivaa Cernitistä. Koskaan aiemmin en ole muuten vuorittanut laukkua ja senpä vuoksi tämä työ virkkauksen valmistuttua hetkeksi pöydälle odottamaan. Ihan Itse-foorumilta vuorittamiseen apua löysinkin ja loput sovelsin omasta päästäni. Lopputulokseen olen itse oikein tyytyväinen.


Olen kovin ihastunut uusimassa Modassakin esitellyn Globe Hopen ideaan hyödyntää kierrätettäviä materiaaleja "uuden" valmistuksessa. Tätä kai nykyään myös tuunaukseksi kutsutaan. Itsekin olen entrannut, tuunannut muutaman vanhan huonekalun käyttöön. (En voi sanoa entisöinyt, se varmasti on ammattilaisten hommaa) Vasemman puoleinen on perheessämme kulkenut vanha lipasto. Pintaan oli tölätty monenlaista vuosien varrella. Kahden maali-, lakka-, ja petsikerroksien alta löytyi kaunis vanhahtava pinta. Pintaa hieman entrattiin uudella petsikerroksella ja kolmella kerroksella mattalakkaa. Lipasto sai myös uudet vetimet vanhojen puisten kapuloiden tilalle. Maalinpoisto- ja petsaustyöt tein jo vuosi sitten entisöintikursilla. Ainoastaan kaksi viimeistä lakkakerrosta ja vetimet jäivät tämän kevään kurssille. Tänä keväänä työstin myös oikeanpuoleisen äitini kierrätyskeskuksesta löytämän puhelinpöydän. Ennen pöytä oli oikein kellastunut lakkapintainen, huojuva ja erikoisella vetimellä varustettu. Hiomisen, petsauksen, laukkauksen ja vetimen vaihtamisen jälkeen siitä tuli mielestäni oikein kelpoinen. ... ja kierrättämisidea jäi hautumaan...

... Niinpä kierrätyskeskuksessa vierailtuani tein seuraavat löydöt. Näistä on tulossa jotain, arvatkaapa mitä? Ensin kuitenkin valmistuu jo aiemmissa postauksissa mainittu sukka. Kärjen kavennus puuttuu enää! :0)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja entisöintejä olet tehnyt (kyllä noita minusta noin voi nimittää). Ja aivan ihana laukku! -Tuula

Anonyymi kirjoitti...

Ihana laukku ja kauniita huonekaluja! :)

Siniset Silmukat kirjoitti...

Kiitos kehuista Tuula ja Golden! :0) Tässähän ihan punastuu...

Sini kirjoitti...

Vanhat huonekalut ovat aivan ihania. Mun äiti on hurahtanut tohon vanhojen huonekalujen tuunaukseen. "Kotikoti" on täynnä uudelleen laitettuja lipastoja yms., jotka on ihan käyttökelpoisia huonekaluja tuunauksen jälkeen. Kierrätys kunniaan!

Anonyymi kirjoitti...

söpö on söpöstelykassi!!!

Siniset Silmukat kirjoitti...

Suuret kiitokset sini ja satu u kommenteista!