keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2005

Vanhaa ja uutta

Lomat on lomailtu, paljon on ehtinyt tekemään kaikkea mukavaa. Ulkoilemisen ja saunomisen muun muassa ehti tarttumaan puikkoihinkin ja hieman käymään lankaostoksillakin. Nyt on siis kuitenkin palattu kotiin ja on taas aika päivittää blogiakin.
Alemmasta kuvasta löytyy tosi vanha juttu. Yläasteella, värkkäilin lasten puuvillapaidan käsityötunneilla. Enää en muista, mistä ohje oli tai mitä lankaa paitaan neuloin. Paksuhkoa lanka on ollut ja saumoista ainakin on tullut aika jyhkyt. Enpä muistanut, että sininen miellytti silmää noin kauan aikaa sitten... :) Paitaa ei ainakaan vielä kukaan ole pitänyt ja tuo mallikin hieman arveluttaa, onkohan liian leveä ja hihatkin hieman mietityttävät. Voisihan tuota kokeilla entrata, vaikkapa kuvioiden, silmukoita jäljittelemällä... mutta se siitä.
Novitan Wool- lanka sen sijaan taipui lomalla Ulla- lehdestä löytyneillä MinnaProductionsin Sydämiä ja Raitaa sukkaohjeilla pikkusukiksi. Sydämiä ja Raitaa- sukkien ohjeet on alunperin puuvilla- langalle, mutta hyvin sujuivat Woolillekin, koon kanssa nyt sitten vain katsomme kenelle prinsessalle ovat sopivia. Ohjeet hieman muuntuivat matkan varrella, mutta tulihan tahkottua tiimalasikantapään kanssa ja nyt minä osaan tehdä sen ilman suurempia reikiä! Nämä kyllä valmistuivat nopsasti! Ihania neulottavia! Kiitos taas selkeiden ohjeiden! :)

Niin vaaleanpunaista! Posted by Hello

Löysin jotain vanhaa, vuodelta ´90 tai ´91. Posted by Hello

perjantaina, maaliskuuta 18, 2005

Tervehdys,

Minä täällä toivottelen näin hyvissä ajoin Hyvää Pääsiäistä kaikille, koska viikonloppuna suuntaamme kohti mökkiä ja siellä on tarkoitus viettää lomaa reilun viikon verran. Sen jälkeen sitten palaan jälleen blogini ääreen. Luulen, että loman aikana on syntynyt myös raportoitavaakin. Neulomaan en ole valtavasti tällä viikolla ehtinyt, mutta jotain pientä olen laittanut alkuun... :)
Viikonloppuna sairastaessani, askartelin nuo alemmassa kuvassa olevat "pääsiäiskävyt" sekä muutamia kortteja. Ylemmässä kuvassa on jo aiemmin marmoroimiani muovimunia.

~Aurinkoista Pääsiäistä kaikille! Toivottavasti neulojien puikot kilisevät ja silmukat sujuvat reippaasti!~

torstaina, maaliskuuta 17, 2005


Hyvää Pääsiäistä kaikille! Posted by Hello

Mummolle askartelemani pääsiäiskävyt Posted by Hello

tiistaina, maaliskuuta 15, 2005

Valmista!

Flunssan kourissa on sujunut viime viikon loppupuoli ja viikonvaihde. Kamalasti ei ole jaksanut, mutta jotakin valmista olen saanut aikaiseksi. Kuvassa siis nämä anopin lahjasukat valmiina. Olen ihan tyytyväinen tuotokseeni. Ohjeena minulla oli Novitan sivuilta Nalle-langasta tehtyjen naisten perussukkien ohje, muovasin sitä hieman mieleisekseni ja anopin jalkaan sopivaksi. 3:n puikoilla kilkuttelu sujui mukavasti. Toivottavasti ovat sopivat ja mieleiset. Kerron sitten! :)
Kaiholla olen katsellut teidän blogilaisten neulomia ihania pienen pieniä sukkia ja lapasia... Niinpä minäkin päätin seuraavasta pikkuprojektista. Hankin Novitan Wool:ia ja oikein vaaleanpunaista!Siitä meinaan neuloa pikkuruiset sukat, jotka saa lahjaksi pikkuruinen prinsessa. Saa nähdä, osaanko pieniä sukkia neuloakaan, mutta miten ihmeessä tiedän, miten pitkän terän sukkaan tarvitsee vaikkapa 2 vuotias? Täytyy tutustua aiheeseen, onneksi netistä löytyy apua kaikkeen!
Piakkoin meinaan taas tarttua avokin villapuseroon, vuorossahan on etukappale. Ehkäpä se on sopivaa neulottavaa viikonlopun automatkalle, jolla suuntaamme nenämme kohti mökkiä ja loman viettoa... mikäli flunssa antaa periksi!

Valmista! Posted by Hello

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2005

Puolivalmista

Neulottu on hieman. Sain valmiiksi toisen naisten sukan viime viikonloppuna Vihreästä Vyyhdistä ostamastani sinisestä SuperSockesta. Toinen on jo hyvää vauhtia aluillaan ja saanen senkin valmiiksi alkuviikosta. Tällä langalla neulominen on suorastaan liian helppoa, raitaa ja raitoihin "pilkkuja" syntyy ilman sen kummempia konsteja, eikun vaan kilkuttelee... Minulle sopivaa "televisioneulontaa". Väri, toki miellyttää omia silmiänikin ;), mutta on erittäin mieluinen sukkien saajalle. Ajattelin, että sukat saa lahjaksi anoppi.
Mutta, mitä ihmettä sitten tuo hahtuvalankakiekko tekee kuvassa? Voisinpa sanoa, että se on lainassa kuvauksia varten... mutta kyllä, kyllä se on muuttanut meille. Viitaten edellisen postauksen kommentteihin, KirsiÄr oli jättänyt jo minulle diagnoosin addikti ja minusta tuntuu, ettei tämä hahtuvakiekko ainakaan paranna asiaa :). Tämä kiekko pompahti kassiini Järvenpään kudonta-asemalta, jossa olin louskuttelemassa puilla hieman pajupannunalustoja sekä muutaman poppanatabletin. Hahtuva saa odotella nyt näiden muiden töiden valmistumista ja sitten hahtuva saa kunnian muuntua vanttuiksi.
Tämä käsillä tekeminen on minulle, niin kuin teille muillekin blogilaisille, suuri intohimo. Näitä blogeja on ilo seurata, osamme tehdä aivan valtavasti kaikenlaista. Me viemme eteen päin käsillä osaamisen taitoa ja huolehdimme osaltamme ettei tämä taito aivan unohtuisi. Sitä paitsi, kirjoitellessamme blogeihimme aina uudet ja uudet ihmiset voivat saada kärpäsen pureman käsitöiden pariin! :)
Hyvää Sunnuntaita!

Hahtuvalankaa ja puolivalmista sinisestä Supersockesta. Posted by Hello