perjantaina, syyskuuta 23, 2005

BranchingOut...

Haaveissain vainko oot mun...

Kipsi poistettiin eilen, mutta käsi on järkyttävän kipeä, jäykkä, turvoksissa ja surkea. Niinpä ranne on vielä kipsin/lastan välimuodossa, ikään kuin irroitettavassa kevytkipsissä. Välillä siis treenataan. Haluaisin käteni kuntoutuvan mahdollisimman hyvin ja tietenkin pian! Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että saattaapa tovi vierähtää ennenkuin tästä kättä tulee. Vasen käsi on kuntoutunut mielestäni paremmin, nostaa saa jo 1-2 kg.

Pitäisiköhän minun olla imarreltu? Eräänä päivänä vierailtuani Tiinan käsityöt- blogissa, ohi kulkiessaan avokkini iski silmänsä BranchingOut- huiviin. Hänen mielestään se olisi juuri passeli äidilleen. Huiveja ovat tehneet mm. Vinksin Vonksin, Susanna ja Laura. Kysäisin, että tiesikö hän ohjeen olevan englanninkielinen. Ei tiennyt, mutta tuumasi, että:" Sinä olet niin taitava, ettei ohje varmasti ole ongelma". Siltäkö minä olen näyttänyt sohvannurkassa puikkoja heilutellessani? Taitavalta? :0) Kieltämättä tuli kiva mieli. Tällä minimaallisella kokemuksella tekee mieli kiikuttaa jopa suomalaiset ohjeet apteekkiin luettavaksi- saati englanninkieliset. Minäpä en lannistunut, otin härkää sarvista ja klikkailin itseni Marjutin neulesanastoille. Suuret kiitokset avusta! Ohjehan ei sitten vaikea ollut ollenkaan, mutta sitähän ei avokkini tarvitsekaan tietää ;0). BranchingOut puikoille, kunhan siis käsi saadaan pelaamaan.

Hyvää Viikonloppua!

PS: Tilkkupeittoprojekti tarkennusta! Valmis peitto lahjoitetaan Vaaka ry:lle!

maanantaina, syyskuuta 19, 2005

Huovutettujen pannulappujen ohje

Terhi / mustaa villaa olikin jo kesän kommenteissa kysellyt neulomieni pannulappusten silmukka- ja kerrosmääristä. Muistan, että ajattelin kirjoittavani ne tänne heti kesälomalta palattua. Asia tässä kaikessa tuoksinassa on päässyt unhoittumaan, mutta tässä ne vihdoin tulevat. Mukana hieman muistiinpanoja ohjeistakin.

Lankana: Sandnes / Fritidsgarn
Puikot: 7 mm

Silmukoita 35 -- leveys huovuttamattomana 29 cm -- leveys huovutettuna 22 cm
Kerroksia 46-47 -- korkeus huovuttamattomana 31 cm -- korkeus huovutettuna 22 cm

Neuloin alkuun 5 krs. helmineuletta (1o-1n). Jatkoin molemmissa reunoissa 5: llä silmukalla helmineuletta ja keskellä jäävillä silmukoilla sileää neuletta. Loppuun neuloin vielä alun tapaan 5 krs. helmineuletta. Pääteltyäni työn, poimin yläkulmasta 5 silmukkaa ja neuloin aina oikein- neuletta n. 22 cm kiinnityslenkkiä varten. Lenkin jätin "irti" myöhempää kiinnitystä varten.

Pannulaput huovuttuivat 40 asteen pesussa (n. 60 min.)

... ja ohjettahan jokainen kokeilee omalla vastuullaan... :0)

Monessa blogissa on jo suunniteltu joululahjoja! Hyvä joululahjavinkki löytyy Ullasta 01/04. Sieltä löytyvät kuvioidut / huovutetut pannulaput by MinnaProductions.

torstaina, syyskuuta 15, 2005

Vasemmalla kädellä viimeisteltyä

Täällä kotona edelleen oleskellessa, vastaani tulivat nämä äidin neulomat vauvan töppöset. Töppöset olivat päättelemättä ja ilman silkkinauhoja. Niinpä muutamien päivien aikana olen kuin olenkin saanut pääteltyä langan päät ja pujotettua nauhat vauvan töppösiin. Rusettia en vielä kyennyt tekemään. Kunhan saan molemmat kädet käyttööni, niin ompelen vielä nauhat muutamilla pistoilla kiinni. Eivät sitten ainakaan karkaa. Saajaa ei näille töppösille ole tiedossa.

sunnuntaina, syyskuuta 11, 2005

Tilkkupeitto II starttaa

Hieno juttu! Innokkaita tilkkuilijoita riittää, joten julistetaan Tilkkupeittoprojekti II virallisesti alkaneeksi. Mukaan voi tulla koska vain ja osallistua voi yhdellä tai useammalla tilkulla. Aloitetaan projekti avoimella aikataululla, tilkkuja saa toki lähettää vaikka heti. Osoitetiedot toimittelen sähköpostilla.

* Tilkkujen koko 20 x 20 cm

lauantaina, syyskuuta 10, 2005

Lankaa ja Tilkkupeittoprojekti II

Keskeneräiset työni suorastaan ojentelevat puikkoja neulekorista ja vaativat minua tarttumaan niihin. Olisipa ihanaa neuloa! Käsi paketissa ei voi neuloa, mutta arvatkaas... käsi paketissa voi shoppailla lankaa ja suunnitella vaikkapa joululahjoja! Sitä paitsi, täytyyhän sitä itseään hieman lohduttaa ;0).

Allaolevassa kuvassa saaliini Kädentaitomessuilta. Hahtuvaa, Ainoa, Cortinaa, Melli- kerä sekä Modan tilauksen kylkiäiseksi saatu KidMohair- kerä. Tykästyin Modaan hankittuani muutaman irtonumeron ja päätin sitten kokeeksi tilata sen.

Ainosta poncho, hahtuvasta lapasia, Cortinaa kokeilen huovutusjuttuihin.

Fritidsgarn ja tokat ristipistolankoja ovat ostoksia Järvenpään Neulansilmästä, johon suunnistin ensimmäisellä pidemmällä kävelylenkillä hevosen selästä tippumisen jälkeen. Motivaatio oli ainakin tällä lenkillä kohdallaan! ;0) Kaikki nämä on menossa lahjajuttuihin. Kunpa vain jo pääsisi hommiin!

Riikan blogissa koottiin tilkuista peitto, joka on nyt valmis. Yhteistyöllä neulottu peitto lämmittää varmasti saajaansa. Suuret kiitokset Riikalle emännöinnistä! Alunperin keväällä oli ajatusta toisen / useamman peiton kasaamisesta. Riikan kanssa kommentteja vaihtaessa ajattelin, että voisin lupautua kasaamaan toisen peiton. Mikäli innokkaita riittää, startataan siis Tilkkupeittoprojekti II. Miltäs kuulostaa?