lauantaina, syyskuuta 10, 2005

Lankaa ja Tilkkupeittoprojekti II

Keskeneräiset työni suorastaan ojentelevat puikkoja neulekorista ja vaativat minua tarttumaan niihin. Olisipa ihanaa neuloa! Käsi paketissa ei voi neuloa, mutta arvatkaas... käsi paketissa voi shoppailla lankaa ja suunnitella vaikkapa joululahjoja! Sitä paitsi, täytyyhän sitä itseään hieman lohduttaa ;0).

Allaolevassa kuvassa saaliini Kädentaitomessuilta. Hahtuvaa, Ainoa, Cortinaa, Melli- kerä sekä Modan tilauksen kylkiäiseksi saatu KidMohair- kerä. Tykästyin Modaan hankittuani muutaman irtonumeron ja päätin sitten kokeeksi tilata sen.

Ainosta poncho, hahtuvasta lapasia, Cortinaa kokeilen huovutusjuttuihin.

Fritidsgarn ja tokat ristipistolankoja ovat ostoksia Järvenpään Neulansilmästä, johon suunnistin ensimmäisellä pidemmällä kävelylenkillä hevosen selästä tippumisen jälkeen. Motivaatio oli ainakin tällä lenkillä kohdallaan! ;0) Kaikki nämä on menossa lahjajuttuihin. Kunpa vain jo pääsisi hommiin!

Riikan blogissa koottiin tilkuista peitto, joka on nyt valmis. Yhteistyöllä neulottu peitto lämmittää varmasti saajaansa. Suuret kiitokset Riikalle emännöinnistä! Alunperin keväällä oli ajatusta toisen / useamman peiton kasaamisesta. Riikan kanssa kommentteja vaihtaessa ajattelin, että voisin lupautua kasaamaan toisen peiton. Mikäli innokkaita riittää, startataan siis Tilkkupeittoprojekti II. Miltäs kuulostaa?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä ainakin olen juonessa mukana. Kerro sitten tarkka tilkun koko, ettei kasaajalle tulisi niin paljon ylimääräistä puuhaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä varmaan tilkun tai parikin ehdin jossain välissä tekemään, samalla saisi jämälankojakin taas vähän vähemmäksi. Yhteyttä voi ottaa osoitteeseen helka.riionheimo ät kolumbus.fi.

Carita kirjoitti...

Minä olen myös mukana tälläkin kertaa.

Riksu kirjoitti...

Kuten Vaakan sivuillakin sanotaan puolen sentin heitoilla ei ole väliä, mutta sentin heitot haittaavat jo kasaamista ja mieluummin vähän alimittaisia kuin reilusti ylimittaisia, isoja tilkkuja kun ei oikein voi pienentää.

Niin ja kuten jo ilmoitin voin lähettää tilkun tai pari mukaan projektiin.

mursuliina kirjoitti...

hei kerro vielä tällaiselle tietämättömälle, mihin se peitto lähtee valmistuttuaan? joku hyväntekeväisyystarkoitus?

Anonyymi kirjoitti...

Mistä tuota ihanaa Melli-lankaa saa? Tosi kivan näköistä! :)